sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lahjoista varmaan ensiviikolla!

Ny on ollut vähän "kiireitä" (laiskuuttaa) etten ole ehtinyt postata! Luultavasti ensi viikolla postaan sitten (eli tulevalla) 

Joulu meni hyvin ja tuli syötyä ihan liikaa kaikkee... Taavetti pomppi vain välillä kuuseen ja tiputteli koristeita ja tuhosi osan täydellisesti. Juuri ostetut kuusen nauhatkin onnistui hieman tuhoamaan muutamista kohdista. Joulupukki ei tuonut sitten Taavetille mitään mutta taisi koristeissa olla tarpeksi hänelle. Lahjoja ei minulle tullut kummoisia mutta en ihmeempiä toivonutkaan.

Näkyillään!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukuun 24. Hyvää Joulua!



Nyt on 24 Joulukuuta joka tarkoittaa tietenkin sitä että on Jouluaatto!
 Joulukoristeet laitettu ja jouluruoat tehty. 
 Taavetin joulunodotus on mennyt vähän riehuen. Kuusesta on putoillut paljon koristeita ja on joutunut vähän torumaaan häntä mutta eilen oli yllättävän rauhallinen. Saahan sitä vähän riehua sillä onhan tämä Taavetin ensimmäinen joulu :)

 Onneksi ei ole vielä kaikki lumet sulaneet maasta että on vähän valoisaa ettei ole aivan säkkipimeää.


 Vähän heilahtanut kuva /:D Pimeässä en oikein tykkää ottaa kuvia...
 Postaus joululahjoista tulee ehkä joskus joulun jälkeen sillä en ehkä ehdi heti postata (enkä jaksakaan)
Hyvää Joulua blogini lukijat ja muut!!!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukuun 23. Joululahja serkulle


Eilen tein ensimmäisen lahjan :D Yleensä siskoni tekee kaikille lahjan mutta nyt ei keksinyt serkulle mitään lahjaa. Serkku pelaa Minecraftia niin kuin minäkin joten päätin tehdä hänelle Minecraft taulun. Mukava oli maalata! Muutamista tuli vähän rumia tuossa taulussa mutta antaa olla :D

Huomenna on jouluaatto ja sukulaisia tulee käymään ja syödään ja vietetään hauskaa! Viettäkäähän tekin mukava joulu!




lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukuun 22. Ilmastonmuutos ja kuusia

Mahtaako tänä vuonna käydä noin kuin laulussa sanotaan että jouluna ei olisikaan lunta! Meillä nimittäin on totuttu että on paljon lunta sillä asumme Pohjois-Savossa. Ei joulu välttämättä tunnu joululta ilman lunta :( Toivotaan että sitä tulee vielä :)

Eilen koristelimme joulukuusen! Ihan kiva tuli mutta ongelmana on Taavetti joka eilisen päivän riehui sen ympärillä... Kiipesikin siihen kerran mutta ommeksi ei päässyt kovin pitkälle :) Palloja tippuu ja nauhoja valuu vain kuusesta.

 Taavetin täytyi tarkistaa että onko kuusi sopiva kiipeilyyn.

Paikankin itse valitsi.
 Sitten kannetaan kuusi paikoilleen.


 Koristeita ei jaksanut laittaa


 Siinä kuusi valmiina.



Ylihuomenna viimeistään ne kuuset tupaan ja koristelemaan ;D

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukuun 21. Kolme yötä jouluun on!



Enää olisi kolme yötä jouluun!

Jee! Tänään alkaa joululoma ja toivottavasti tulisi hyvä todistus :) Nyt alkaa olla jo joulun tunnelmaakin ilmassa!

Tähän postaukseen en keksinyt mitään kuvia...

Viettäkäähän kiva loma ja olkaahan kilttinä että saatte paljon lahjoja :D

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukuun 20. Kuvistyöt


 Eilen oli muutes kiva kuutamo mutta eihän meidän järkkärilläkään saa kunnon kuvia yhdestä kuusta -.-

Tänään sain kuvis työt koulusta mukaan.
 Tein vanhan näköisen kameran koulussa savesta mutta tietenkin se meni tippumaan kun kävelin koulusta kotiin. Ei haljennu kun keskeltä ja kulmista murentui palasia ja maalasin vähän niistä kohdista josta sitä lähti. Väri vain ei osunut aivan kohdalleen... Onpahan vanhemman näkönen kamera kun on vähän kulunut :D Koululla oli myös vanhoja muttereita ja joku metallinen rinkula joita hyödynsin kamerassa.
 Tein myös "kuvakollaasin" jossa on kuvia meidän kissoista :) Vähän epäselvä kuva kyllä on.

Tässä kuvat vähän isompana:
 Kuvissa Taavetti on aika pieni koska tein tuon työn melko ensimmäisenä työnä.

 Häkkilintu :D
 Tämä ei ole mikään paras kuva mutta opettaja ehdätti ja teinpähän niin :D
Tämä on yksi suosikeistani. Vili niin söpönä siinä istuu.





Tässä vielä kuvia joita en työhön laittanut:


Olisi tämäkin ollut ihan kiva kuva mutta oli muitakin ihan hyviä kuvia :)


Ekana työnä kaikkien piti tehdä joku penkki jolla haluaisi istua. En oikein tiedä tuliko tuostakaan kovin hyvä.

Lopuksi vielä tämmönen kuva :D

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukuun 19. Lyhdyt


Joku aika sitten laitoimme lyhtyjä portaisiin jotka menevät yläkertaan. Kuvista tuli hieman epäselviä sillä pimeäkuvaus ei ole mikään paras.


 Kuvasta tuli kivan... taiteellinen.

Tuikut eivät ole oikeita vaan ne ovat paristoilla toimivia.

Enää ei ole kovinkaan kauan jouluun! Olkaahan siis kilttinä ;)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukuun 18. Joulukalenteri

Mauri Kunnas on kyllä paras :D

Tänä vuonna minulla on yksi suklaajoulukalenteri ja myös Mauri Kunnaksen Joulupukki ja Noitarumpu-kalenteri. 

Tässä kuva kalenterista :)
Kivoja kuvia. Pitkilleen ei olekaan ollut tavallista kuvakalenteria. Aina on vain suklaajoulukalenteri...

Tästä ei tullut kovinkaan pitkä mutta tarvitseeko postauksen aina ollakkaan.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukuun 17. Joululahjat

Enää olisi 7 päivää jouluun!

Nyt ajattelin tehdä jonkinlaisen postauksen joululahjoista. Toivottavasti olette tehneet jo lahjatoiveenne että joulupukki ehtii tehdä ne korvatunturilla ;P Tässä on minun ja siskon lahjoista pieni paljastus :D
Tuon enempää en näytäkään :D Näistä sitten enemmän joulun jälkeen.

Kovin paljon lahjoja en tarvitksekaan sillä kaikkea alkaa jo olla. Ainahan sitä jotain haluaa mutta sitä ei välttämättä tarvitse. Muistakaa se :)

Hyvää päivänjatkoa!

Joulukuun 16. Laiskuus


Nyt on tullut oltua laiska kun ei ole tullut tehtyä "joulukalenteri" postausta. Syynä on myös että synttärit oli ja vähän kokeisiin lukua. Tänä vuonna ei kokeita olekaan ollut niin paljon kuin viime vuonna. Nyt siis ehdin myös postata enemmän sillä tänään oli viimeinen koe :) Alkaisi jo kohta stressiä pukatajos olisi enemmän kokeita koska niitä on ollut nyt kuitenkin melkein syyslomasta lähtien joka viikko (muutamaa lukuun ottamatta) ainakin yksi. On se niin helppoa kissoilla kuin tarvitsee vain nukkua eikä tarvitse stressata juuri mistään.
 Patterin vieressä on lämmin nukkua.



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulukuun 12. Joitakin kuvia

Vielä kaksitoista päivää jouluun :) Lahjat on jo ostettu ja muuta. Synttäritkin lähestyy! Tähän postaukseen en pahemmin kuvia keksinytkään :D Tässä kuitenkin joitakin.